perjantai 7. huhtikuuta 2017

LEIJONAN OSA


VALINNAN VAPAUS



yhteinen maailma
Planeettamme pintaa jossa jokainen voi elää ja toteuttaa itseään



Katsoin vahingossa pätkän luonto-ohjelmaa jossa antilooppi (tai vastaava) juoksi henkensä hädässä pakoon mutta leijona juoksi antiloopin kiinni ja raateli tämän.
Toiset leijonat tulivat mukaan syömään antiloopin ruhoa.
Tunsin syvää murhetta ja sääliä.
Säälin tunne ei yllättänyt mutta se yllätti että koin sitä erityisesti leijonaa kohtaan.

En ole halunnut katsoa enää luonto-ohjelmia koska minuun tosiaan sattuu toisten pelko, väkivaltainen elämän loppuminen, turvattomuus ja niinsanotut luonnon lait.
Olen ihan rikki monta päivää jos näen jotain sellaista.

Aiemmin epäkypsä mieleni on muodostanut vihan tuntemuksia sortajia ja kauhistusten tekijöitä kohtaan. Toki muodostaa jossain määrin edelleen mutta nykyään tunne joka nousee ensimmäisenä ja voimakkaimpana esiin on viiltävä suru ja myötätunto.

Leijona ei voi valita.
Leijona ei pääse irti tuosta kalman kierteestä vaan sen on elettävä pelon, kuoleman ja raatojen löyhkän parissa koko elämänsä.
Leijonan on kerta toisensa jälkeen luotava rauhattomuutta ja hirvittävää murhetta toisille olennoille.

leijona
Valitseeko leijona olla leijona

Ajatelkaamme että jokainen elävä olento on pala kokonaisuutta.
Jokaisessa elävässä olennossa asustaa sielu.
Kun elävä olento kuolee siirtyy sielu asumaan uuteen kehoon.
Seuraava keho valiintuu sen perusteella mitä ominaisuuksia sielu on aiemmassa hahmossaan kasvattanut.







Myös leijona saa jossain vaiheessa mahdollisuuden päästä ulos tuosta kuoleman kierteestä, esimerkiksi syntymällä ihmiseksi jolla on vapaus valita.
Valitseeko silloin sielu, joka on aiemmin toteuttanut leijonan osaa, jatkaa tuota kierrettä?

Me ihmiset olemme eläneet kauan pimeällä keskiajalla, puutteen ja kurjuuden alaisina.
Maailmassa jossa niinsanotut luonnon lait vallitsevat.
Jossa rikkaat ja voimakkaat hyödyntävät ja orjuuttavat ´heikkoja´ eli usein niitä joilla ei ole tarvetta toteuttaa leijonan ominaisuuksia elämässään.

Nykyään ihmisiä ei lain mukaan enää suoranaisesti saa myydä tai pitää orjina.
Mutta eläimiä saa.
Me ihmiset pidämme eläimiä orjuudessa ahtaissa tiloissa, pakotamme ne synnyttämään meille lapsia syötäväksi ja elämään koko kurjan elämänsä ajan ilman minkäänlaista iloa.
Ja tätä tapahtuu koko ajan meidän jauhelihamurekkeemme takia.

Minkä vuoksi?
Ei ihminen tarvitse lihaa voidakseen hyvin. Itse asiassa päinvastoin.
Me ihmiset aiheutamme myös itsellemme kärsimystä ja pidennämme tuota pimeää keskiaikaa aiheuttamalla kärsimystä eläimille.

Me olemme tottuneet lihansyöntiin, lihaa on eri muodoissa myytävänä kauppojen hyllyillä, mummomme ja vaarimme kauhistuvat ajatuksesta elää ilman lihansyöntiä. Eihän niin voi elää.
Kaikki perinneruokamme koostuvat lihasta ja muista eläimistä otetuista aineista.
Me teemme jogurttia lehmän rintamaidosta jolta vasikka on riistetty syntymän jälkeen.
Me olemme syntyneet maailmaan jossa nämä asiat ovat itsestään selviä, hyväksi meille ja kaikin puolin oikein.

vapaa lehmä



Aivan kuin jotkin heimot jossain siimeksessä uskovat kannibalismiin.
He tietävät että ihmisen veri imeytyy ja voimistaa parhaiten.
Varmasti ihmisen veren hemirauta tosiaan imeytyykin aivan optimaalisesti ihmisen käytettäväksi, onhan kyseessä sama laji.
Miksemme siis söisi ihmisiä?
Tapammehan myös toisia ihmisiä, sodimme toisiamme vastaan, miksemme myös söisi toisiamme niinkuin jotkut tekevätkin?

Meillä kaikilla on sydämessämme sama tavoite; elää ja voida hyvin maailmassa jossa ihan kaikilla olennoilla on hyvä olla.
Emme me halua elää väkivallan ja orjuuden ja kaikenlaisten kauhistusten parissa.
Elämässä ja kuolemassa me olemme kaikki yhtä, yhdenveroisia.
Kenelläkään ei ole hyvä olla jos kaikilla ei ole.

Meillä on maa, ilmaa, vettä ja aurinkoa.
Meillä on koko luomakunnan kirjo ja runsaus.
Mikä ihana maailma, mikä suurenmoinen elämä!
Mikä valtava vastuu ja vapaus valita paremman tietämyksemme mukaisesti.


Vegaanisia fitnessterveisiä täältä saman auringon alta!

jemina
Kevään ihanaa valoa
























💙 Jos haluat uudet jutut uunituoreina, käy tykkäämässä blogini FACEBOOK -sivusta.


Jemina

Ei kommentteja :

Lähetä kommentti

Kysy tai kommentoi rohkeasti, katsotaan mitä asialle voi tehdä :)