maanantai 26. kesäkuuta 2017

FEMINIINI VS MASKULIINI



jemina
MIES + NAINEN = IHMINEN






Kappas, asun tällä kertaa naisen kehossa.

Kivaa.

Jotenkin tuntuu että miehen kehossa olisin enemmän kahlittuna biologiaan.

Kemiaan ja fysiikkaan.

Ympäristön odotuksiin.

Miehenä olisi ehkä vaikeampi olla androgyyninen.

Olisi haastavampaa irtaantua lihan vaateista.

Tai sitten ei, mene ja tiedä.



Kenenkään ihmisen ikuinen, hajoamaton olemus ei kuitenkaan ole mies tai nainen.
Mutta lihassa miltei jokainen syntyy jompaan kumpaan sukupuoleen.

Jotkut kokevat olevansa päästä varpaisiin juuri sitä sukupuolta johon ovat syntyneet ja pystyvät silmää räpäyttämättä ilmentämään oman sukupuolensa ominaisuuksia.

Toiset kokevat voimakkaasti olevansa syntyneitä väärään sukupuoleen ja osa heistä vaihtaa sukupuoltaan ihan fyysisestikin.
Sukupuolen ilmentäminen on heillekin hyvin tärkeää, he rakentavat identiteettiään sen varaan.

Sitten on kaikenlaisia variaatioita miten kukin sukupuolensa tai sukupuolettomuutensa kokee.

Lihassa ollessa on hankala yrittää olla ilman minkäänlaista perspektiiviä tai kokemusta sukupuolesta, vaikka tunnistaisikin syvällä ikuisuudessa tuon lihattoman sukupuolettoman itsensä.
Tämä johtuu jo ympäristön suhtautumisesta ja odotuksista sitä kohtaan millainen minkäkin sukupuolen edustajan tulisi olla.


Sukupuolten fysiikka ja kemia on hieman toisistaan eriävä, vaikka pääsääntöisesti elintoiminnot ja biologia yleisesti ovat kaikille samat.

Miehen keho erittää esimerkiksi enemmän testosteronia kuin naisen keho mistä johtuu suurempi voimantuotto ja todennäköisesti myös tarve sitä käyttää.

Naiset tuntuvat olemaan taipuvaisempia henkisyyteen ja tunteiden ilmaisuun sekä analysoimaan itseään.

Tietenkään mikään tällainen ei päde kaikissa tapauksissa.

On aivan loputtoman paljon erilaisia miehiä ja naisia ja kaikkea siltä väliltä.







jemina feminiini
HENKINEN FEMINIININEN..





Minä olen aina viihtynyt naisen kehossa mutta milloinkaan en ole viihtynyt siinä jos joku määrittää minut henkilönä naiseksi.

Mielestäni naisen ruumis on ollut enemmän 'pelkkä' jollainen olen halunnut olla.
Miehellä on sellainen uloke jota en olisi halunnut omassa kehossani kantaa.

Olen kyllä ilmentänyt naiseutta paljonkin omassa elämässäni, erityisesti teinivuosina ja hieman sen jälkeenkin.

Samalla olen ollut hyvinkin ahdistunut siitä jos minua on yritetty määritellä naiseksi.
Jo ala-asteella ahdistuin kun tytöt laitettiin tekstiilikäsitöihin ja pojat puutöihin.
Olin tuolloin ensimmäinen ihminen joka halusi vaihtaa ja meninkin puutöihin.
Sen seurauksena olin poikien kanssa myös joillain muiden aineiden tunneilla, tunnit kun jostain syystä jaoteltiin niin.

Kyse ei silloinkaan ollut siitä että olisin kokenut olevani enemmän poika kuin tyttö vaan minusta tuntui todella masentavalta ja rajoittavalta jos joutuisin tekemään jotain vain ruumiini sukupuolen takia.
Sen lisäksi toki tykkäsin enemmän puutöistä, ihan vilpittömästi, puun kanssa pakertelu oli tuolloin minulle paljon luontevampaa.
Vasta aikuisena olen ottanut myös kankaiden kanssa taiteilun haltuun.

Aikuisena olen alkanut tekemään muitakin juttuja mitkä on mielletty naisten jutuiksi, sillä jossain vaiheessa tajusin että minä voin tehdä mitä vaan haluan eikä minun tarvitse olla tekemättä joitain asioita vain siksi että ne on määritelty naisten jutuiksi.
Koska nuorempana halusin tehdä kaikkeni tuota ajatusmallia vastaan.

Olin hyvin kärkäs ja ahdistunut, en voinut kestää maailmaa jossa naisten pitäisi olla naisia ja miesten miehiä.
Aivan kuin ihmisellä ei olisi vapaata tahtoa eikä minkäänlaista todellista olemusta vaan ainoastaan biologia sanelisi kaiken mitä ihminen on ja voi olla.

On ollut suuri vapautus kasvaa eroon kaikesta tuosta.
En jaksaisi enää olla ahdistunut, eikä ole tarvettakaan, sillä eihän minun tarvitse kuitenkaan itseäni ja tietoisuuttani rajoittaa, laittaa laatikkoon vaikka joku muu luulisi minun siellä olevan.








jemina
.. JA KUNNON WIFEBEATER :)






Mielestäni tuo nuoruus on kuitenkin sellaista itsensä etsimisen aikaa, ja muutenkin kaikenlaisen hormonitoiminnan pyörrettä ettei sitä tavallaan lasketa.

Vaikka toki sillehän perustuu kaikki mitä olen nyt tässä olomuodossani, olenhan kaiken lävitsekäymäni summa.



Minulla on aina ollut kaikenlaisia kavereita.
Aikuisia ja lapsia, miehiä ja naisia, melkein androgyynejäkin, muutama homo ja lesbo.
Hippejä, kaljasieppoja, nörttejä, naapurinpoikia, punkkareita, mielisairaita, työnarkomaaneja, perheellisiä ja erakkoja.

Ehkä hieman enemmän olen kaveerannut poikien kuin tyttöjen kanssa, tai monesti paras kaverini on ollut poika.
Monesti myös tyttö.
Ehkä sukupuoli ei silti ole noita kaverisuhteita sanellut vaan henkilökemia ja kohtalo.


Usein ihmiset eivät ole ymmärtäneet mitä tarkoitan kun sanon etten ole nainen.
Enkä sitä ole aina jaksanut selittääkään.
On silti heitäkin joiden on paljon helpompi se ymmärtää.

Ja onneksi asiat menevät alati eteenpäin.

Viisikymmentäluvun jäykät sukupuoliroolit ovat jo hyvän matkaa olleet kaatumassa omaan mahdottomuuteensa.
Mikään mikä ei ole ikuista, ei kestä ajan hammasta.


Tänne lihan maailmaan me synnymme, kerta toisensa jälkeen.
Toisinaan mieheksi, joskus naiseksi, ehkä joksikin muuksikin.
Joskus kaiketi on hyvä ilmentää sitä sukupuolta mihin on syntynyt, tai sitten vastakkaista, jos sen kokee tärkeäksi.
Kaikki asiat täytyy kuitenkin käydä läpi, ainakin ne jotka itse kunkin asioiksi ovat siunaantuneet.

Uskoisin silti että nuo sukupuolijutut on jossain vaiheessa väistämättä käyty läpi ja sitten on aika siirtyä ilmentämään jotain ikuisempaa.

Jos vaan vähänkin tuntuu mahdolliselta niin kannattaa yrittää luopua turhista roolileikeistä.
Ne liittyvät kuitenkin silkkaan seksuaalisuuteen ja seksuaalisuus ei kyllä varmasti ole kaiken tarkoitus itsessään, lähinnä väline jolla tämä lihan jatkuvuus varmistetaan.

Minä olen tässä elämässäni halunnut ilmentää sekä miehen että naisen sukupuolta, hetkittäin kumpaakin, mutta samalla minulla on ollut aina selkeä kokemus etten oikeasti ole kumpaakaan.

En myöskään ole sukupuoleton tai muunsukupuolinen.
Olen yksinkertaisesti kuolematon sielu joka tällä kertaa ilmentää persoonaansa tämän minän kautta, ja opin asioita joita tälle olemukselle on varattuna.
Tai ainakin koitan kovasti oppia.

Koen hyväksi olla perheeni kanssa, aviomieheni ja lapseni.
On maailman ihaninta olla äiti, ja myöskin saada viettää ihan itsenäni aikaa niin kivojen tyyppien kanssa kuin perheenjäseneni ovat.


Joskus haluan liehua henkiolentona atmosfäärissä ja olla silkkaa ilmaa ja rakkautta, toisinaan koen järisyttävää tarvetta käyttää räjähtävää raakaa voimaa omilla lihaksillani, tuntea polte niissä.

Usein myös vaan haluan ihan olla.


Olkaamme!

Ilmentäkäämme ihan mitä tahdomme, ja kunnioittakaamme toisiamme.


Tänään haluan mennä vielä fitnessin pariin, nostelemaan rautaa, olla voimieni tunnossa.
Ehkä huomenna haluan muuttua satakielen ääneksi ja iloita äiti maan povella.





💙 Jos haluat uudet juttuni uunituoreina, käy tykkäämässä blogini FACEBOOK -sivusta tai 
Follow my blog with Bloglovin 
tai seuraa Blogit.fi  




Vegaanisella sydämellä


Jemina










 

Ei kommentteja :

Lähetä kommentti

Kysy tai kommentoi rohkeasti, katsotaan mitä asialle voi tehdä :)