torstai 20. heinäkuuta 2017

LANKEEMUS JA KOLMEN PÄIVÄN RAPPIO



jemina
MAAILMA YLÖSALAISIN







Niin siinä sitten kävi että erään päivän iltana lankesin syömään purkillisen jäätelöä sekä keksejä.
Eikä se jäänyt siihen vaan myös seuraavana iltana herkuttelin samanlaisen setin ja vielä kolmantenakin iltana tein niin.

Sitten sain selätettyä pedon ja palasin takaisin rakkaaseen ruotuuni.



MIKSI KÄVI NÄIN?




Kuunkierrolla on todella vahva vaikutus tähän, tiedän sen.
Kehoni toimii tässä suhteessa moitteettomasti, aina tietyssä kuun vaiheessa elimistöni huutaa salmiakkia ja makeaa.

Tuona iltana jolloin tein vastoin kaikkia aiempia sotasuunnitelmiani tuntui ettei voi olla mitään pahaa syödä jäätelöä.
Aivan tyynin mielin siihen ryhdyin ja täytyy sanoa että koin olevani hyvin onnellinen kun sylissäni oli kulhollinen ihanaa kolmen kaverin suklaajäätelöä pähkinäkinuskikastikkeella ja ripauksella merisuolaa, muutama keksi, viihdyttävä leffa ja kiva kaveri vierellä jakamassa nautintoa, tai rappiota.

Niin, onkohan tuo todella rappiollista?

Saattaa olla että kerran kuukaudessa minun voisi olla ihan hyväkin syödä tuolla tavalla vähän jotain ylimääräistä.
Ainakin se tuntui jollain tapaa niin oikealta.
Voi tietenkin olla että riippuvuuteni makeaan pystyi huijaamaan minua perusteellisen hyvin.

Sen tiedän että tuollainen kolmen illan sessio on jo silkkaa turmelusta.
Olisi ehdottomasti pitänyt jättää siihen yhteen kertaan.

Kolmantena päivänä nimittäin tulin aivan sairaaksi, makasin sohvalla ja tärisin heikotuksesta.
Tuskanhiki ja kuumeinen olo, tuntui kuin elimistössäni olisi kiertänyt myrkkyä.

Onneksi kaapissa oli sitruunaa joten join vastapuristettua sitruunavettä ripauksella cayennepippuria ja se tosiaan auttoikin heti olooni.

Tästä huolimatta vielä tuon jälkeenkin söin kolmannen ja sillä erää viimeisen kerran jäätelöä ja keksejä.

Muutkin riippuvuudet joiden kanssa olen aiemmin elämässäni kamppaillut ovat olleet saman luonteisia, eli kertaan jättäminen on vaikeaa ja usein onkin vienyt juuri tuon kolme päivää kerätä itseni.
Minun on täytynyt sairastua ennen kuin voin lähteä tervehtymään.
Kuinka typerää.

Toki ei voi tervehtyä ennen kuin on sairastunut mutta onko pakko sairastua ollenkaan?
Voi toki olla että minun on tehtävä jotain asiaa liikaa niin että sairastun siitä ja vasta silloin ymmärrän pyrkiä siitä tosissani eroon.
Muussa tapauksessa saattaisi käydä niin että turruttaisin itseäni hiljalleen tuohon asiaan niin etten enää huomaisi kuinka huonosti voin.

Tuolla tavalla saattaa käydä useammallekin esimerkiksi alkoholin tai karkkien kanssa.
Otetaan joka viikonloppu ja muutamana arkipäivänäkin vähän, ei humalluta liikaa vaan tissutellaan vaan.
Kun sitä jatkuu vuosia niin ei varmasti huomaa huonovointisuuttaan vaan se on se normaali olotila josta ei välttämättä ymmärrä pyrkiä eroon koska siitä ei mitään suurempaa haittaa tunnu olevan.

Ehkä olenkin onnellisessa asemassa siinä suhteessa että minun on pakko tehdä asiat kautta pohjanmaan ja kerralla kunnolla, näin ne asiat eivät ainakaan voi pitkittyä vaan niille täytyy tosiaan tehdä jotain, vaativat välitöntä reagoimista.




KUINKA SIITÄ SELVISIN?




Eipä siinä muuta kun sitten vaan kieltäydyin masentumasta ja otin niskalenkillä makeanhimoista demoniani kiinni ja saatoin itseni oikealle tielle jälleen.

Aloitin aamuni sitruunamehulla ja virkeällä mielellä, pienemmällä mutta kunnon annoksella puuroa ja suuntasin salille lempiliikkeeni pariin, eli hang clean and press :)
Ei siinä tempoessa ja hikoillessa tullut mieleenkään olla masentunut, vaan hirmuisen onnellinen siitä että kehoni jaksaa tehdä sellaista.
Posket punaisina ja silmät innosta säihkyen jatkan (jäätelöistä huolimatta) keveämpänä elämääni.

Sainhan taas oivan opetuksen.

Nähtävästi elämä koostuu monista taisteluista, lankeemuksista ja oikealle tielle palaamisista.

Taistelujen sisällä käytäväksi omaksi taistelukseen muodostuu se että jaksaa nousta joka kerta ja jatkaa sinnikkäästi oikealla tiellä, vaikka tuntuisi että miksi vaivautua kun kuitenkin aina tulee lankeamaan uudestaan samoihin kuoppiin.

Mutta niin sieltä vaan on noustava sillä sellaista elämä on ja se on juuri kuten kuuluu olla.

Aina ei voi valita taistelun aikaa tai aihetta mutta sen voi valita että luovuttaako vai jatkaako urheasti eteenpäin.

Joten, jatkakaamme urheasti eteenpäin oikeaksi kokemallamme tiellä vaikka aina siihen samaan juurakkoon kompastuisimmekin.
Joskus tulee hetki kun emme siihen enää kompastu.

Kärsivällisyyttä ja uskoa omaan tekemiseen toverit ❤



💙 Jos haluat uudet juttuni uunituoreina, käy tykkäämässä blogini FACEBOOK -sivusta tai
Follow my blog with Bloglovin 
tai seuraa Blogit.fi  







jemina








Vegaanisin fitnessterveisin


Jemina

















Ei kommentteja :

Lähetä kommentti

Kysy tai kommentoi rohkeasti, katsotaan mitä asialle voi tehdä :)